Uusi IAME Series Finland -puhelinsovellus tulee käyttöön kaudelle 2024, mikä mahdollistaa entistä paremmin tiedon keskityksen yhteen paikkaan ja kilpailumaksujen suoritus yksinkertaistuu. On tietysti kätevää, että myös push notification -ilmoituksilla voidaan ilmoittaa tapahtumanaikaisista muutoksista, kuten aikataulumuutoksista ja tiedon saavuttavuus paranee. Kevään aikana tulee tarkentumaan kaikki asiat, jotka onnistuvat sovelluksen kautta. Työskentelemme myös aktiivisesti iame-motorsport.com-sivuston kanssa, jonne on muodostumassa uusi kansainvälinen IAME-kilpailusivusto. Toistaiseksi virallinen tieto löytyy vielä osoitteesta iameseriesfinland.com.
IAME-sarjassa oli alkuvuosina käytössä sektoriajanotto ja nyt tulevalle kaudelle on päätetty, että sektoriajanotto otetaan kilpailuissa käyttöön jo Kouvolan avauskilpailusta lähtien. Sektoriajanotto nähdään kuljettajille ja tiimeille hyvänä palveluna, joka auttaa hahmottamaan missä kohdissa rataa tulee kärkeen eroa omaksi tai toisen kuljettaja eduksi. Samalla saadaan myös livestream-lähetykseen lisää seurattavaa. Yhteistyö suomalaisen Seppo Pekkalan kehittämän Karttimer-ajanottosovelluksen kanssa jatkuu. Muistakaapa muuten aktivoida omat transponderit hyvissä ajoissa ja varmistaa niiden toiminta.
Kaudella 2023 käyttöönotetun RFID-kuljettajakorttien käyttöä jatketaan ja niille tulee lisää käyttökohteita tulevalla kaudella esimerkiksi renkaiden noutoon ja katastukseen ohjaajakokouksen lisäksi. Vanha kortti toimii kuljettajalla myös tulevalla kaudella.
Livestream-lähetyksien kehittämisessä on tehty merkittävää taustatyötä ja yhteistoimintasopimuksia ja se on aggressiivisen kehittämisen kohteena kaudella 2024 etenkin automaation ja grafiikoiden osalta, jotta kilpailuja on entistä mukavampi seurata myös kotisohvalta. Pyrimme myös maksimoimaan kuljettajien ja tiimien näkyvyyden, minkä tulisi helpottaa lajin varainhankintaa.
Sarjan selostajana jatkaa Sami Halen, mutta nyt hän saa rinnalleen kilpakenttiä kansainvälisestikin kolunneen Veera Virtasen koko kauden ajaksi ja näin selostamiseen saadaan iloista ja monipuolista väriä. Sarjan alkuperäinen ääni Aleksi Halen on myös mukana aina, kun hänen aikataulunsa antaa myöden. Kaudella 2024 se on vähintään kauden huipentava paluu Powerparin radalle Alahärmään syyskuun alussa.
Sääntöpuolella ollaan pysytty pitkälti tutussa ja turvallisessa, mutta aivan ilman muutoksia ei selvitty. Kansallisessa Mini-luokassa painoraja putoaa 110 kg:aan ja sinettien käyttö laajentuu myös Mineihin. Muutoksella pyritään varmistamaan tasapuolisuus myös kilpailupäivän aikana ja tehostamaan katsastuksen toimintaa. Sinetöinti ei vaadi moottoreihin mitään muutoksia, sillä sinetöinti tehdään kaksi kannen pulttia vaihtamalla, jotka saa hankittua IAME-kuorma-autolta. Mineissä lisäksi kansallisten sääntöjen mukaisesti vaihtuu slicks-rengas. X30-luokissa tulee käyttöön uudet K3M- ja K3H-rengaseokset. X30 Senior -luokassa ajetaan edelleen kahdella rengassarjalla viikonloppua kohden ja kaikissa muissa on käytössä vain yksi rengassarja, mikä säästää luokkien pakollisia kustannuksia.
Tapahtumassa tullaan lykkäämään lauantain aloitusaikataulua tunnilla eteenpäin, jotta voidaan hieman myöhästää pitkään päivään heräämistä rankan testaamisen jälkeen. Lähtökohtaisesti oletuksen mukaan ajaminen alkaa tällöin klo 10:00 ja päättyy ennen klo 18:00. Näin saadaan samalla inhimillinen aika ohjaajakokoukselle kello yhdeksän jälkeen. Tulemme jatkamaan kilpailuiden palautekyseilyitä kahdesta syystä. Toinen on, että saimme niistä valtavasti hyvää palautetta, että ylipäätänsä kuuntelemme harrastajia ja toisekseen saimme niistä arvokasta tietoa myös paikallisille toimijoille jaettavaksi. Myös ratojen intressi on kehittyä, sillä tyytyväinen asiakas palaa aina mieluummin radan palveluita käyttämään myös kilpailuiden ulkopuolella.
Kaudelle on nyt ilmoittautunut vielä lumen ollessa maassa peräti 163 kuljettajaa. X30 Master- ja X30 Senior -luokissa on 43 kuljettajaa, mutta Mastereihin yhdistetään myös kolme Heavy- tai Amateur-kuljettajaa. Muista luokista X30 Juniorissa 32 kuljettajaa, X30 Microssa 23 kuljettajaa ja Minissä 19 kuljettajaa. Sarjaan voi ilmoittautua Racekernel.com-sivuston kautta. Kausi avataan virallisella testiviikonlopulla 27.4.2024 Kouvolassa – samalla radalla, josta kausi alkaa kahta viikkoa myöhemmin.
Kansainvälinen IAME Nordic Cup tullaan järjestämään Norjassa 12.–14.7.2024 uudistetulla ja hienolla KNA Varnan kartingradalla. Kilpailulla on täysi IAME:n ja Norjan autourheiluliiton tuki sekä Varnan henkilökunta on aivan innoissaan hienon tapahtuman järjestämisestä hyvien kulkuyhteyksien päässä lähellä Ruotsin rajaa. Kun kilpailu ajetaan vielä Pohjois-Euroopan lomakaudella, on mielenkiinto ollut suurta myös muissa maissa!
Vähintään kaikkien luokkien voittajat (pl. X30 Micro ja vain paras vain IAME-moottoreilla ajava Mini) tulevat saamaan ilmaisen osallistumisoikeuden ja rengaspaketin IWF24-kilpailuun Espanjan Valenciassa. Tarkat voitettavien lippujen määrät tarkentuvat kevään aikana hyvissä ajoin. Tämän hetken tiedon mukaan on ajettava kansallisessa sarjassa, jotta kilpailuun voi saada ylipäätänsä osallistumisoikeuden. Kannattaa myös pitää mielessä, että Ferrarilla juuri menestyksekkäästi ajanut Oliver Bearman on myös IWF-kilpailun voittaja ja hän ei koskaan ajanut FIA:n kartingsarjoissa. Merkkiluokat tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden hiotua timantiksi myös autourheilumaailman huipulle!
Liity sinäkin mukaan mahtavaan IAME-perheeseen! Me teemme sellaista sarjaa, jossa itsekin haluamme kilpailla. IAME Series Finland -organisaatiossa on poikkeuksellisen paljon ajotaitoa ja kokemusta myös ratin takaa ja se näkyy kaikessa tekemisessä. Tervetuloa!
Ilmoittautuminen sarjaan: https://racekernel.com/index.php?page=series&data=iameseriesfinland2024
Ilmoittautumiskoodi: iamewarrior2024
Kilpailukalenteri 2024:
27.4.2024 Kouvola (Virallinen testiviikonloppu)
11.–12.5.2024 Kouvola
8.–9.6.202 Oulu
6.–7.7.2024 Vihti
3.–4.8.2024 Lahti
7.–8.9.2024 Alahärmä
12.–14.7.2024 Varna, Norja (IAME Nordic Cup)
Sarja- ja kilpailusäännöt täällä.
In English:
A new season and new features – What’s new in 2024?
A new IAME Series Finland mobile app will be launched for the 2024 season, allowing for better centralisation of information in one place and simplifying the payment of competition fees. Of course, it is also convenient that push notifications can be used to announce changes during the event, such as changes to the timetable, and the reachability of the information will be improved. During the spring, all the things that can be done through the app will be specified more in detail. We are also actively working with iame-motorsport.com, which is becoming the new international IAME competition website. For now, official information can still be found at iameseriesfinland.com.
In the early years of the IAME series, sector timing was used and now for the coming season it has been decided that sector timing will be introduced in the races from the opening race in Kouvola. Sector timing is seen as a good service for drivers and teams, helping them to see where on the track the gap to the front will be to their own or another driver’s advantage. At the same time, the livestream broadcast will also provide more to watch. Cooperation with the Karttimer timing app developed by Finnish Seppo Pekkala will continue. Remember to activate your transponders well in advance and make sure they work.
The RFID driver cards introduced in 2023 will continue to be used and will have additional use cases in the coming season, for example for tyre collection and scrutineering in addition to the driver meeting. The old cards will continue to work for the driver sin the coming season.
Significant background work and collaborative agreements have been made to develop the Livestream broadcast and it will be aggressively developed for the 2024 season, especially in terms of automation and graphics to make it more convenient to watch races from the comfort of your home seat. We will also seek to maximise the visibility of drivers and teams, which we hope, should also facilitate fundraising.
Sami Halen will continue as series commentator and speaker, but now she will be joined by Veera Virtanen, who has been racing internationally, for the whole season, adding a cheerful and varied colour to the coverage. The original voice of the series, Aleksi Halen, will also be present whenever his schedule allows. For the 2024 season, it will be at least a season-ending return to the Powerpark track in Alahärma in early September.
On the rules side, we’ve largely stuck to the familiar and safe, but we have still done some modifications. In the national Mini class, the weight limit is dropped to 110 kg and the use of seals is extended to Minis. The change is also intended to ensure fairness during the race day and to make the scrutineering process more efficient. The sealing does not require any modifications to the engines, as the sealing is done by replacing two deck bolts, which can be obtained from the IAME truck. In addition, in accordance with national regulations, a slicks tyre is replaced. New K3M and K3H tyre compounds will be introduced for the X30 classes. The X30 Senior class will continue to run with two sets of tyres per weekend and all others will have only one set of tyres, thus saving the mandatory costs.
The event will see Saturday’s start schedule pushed back an hour to allow for a slight delay in waking up for a long day of hard testing. As a rule of thumb, driving is expected to start at 10:00 and finish before 18:00. This will also allow the drivers’ briefing to start at 9:00. We will continue to collect the race feedback for two reasons. One is that we received a huge amount of good feedback from them, that we listen to the particants in general, and secondly, they also provided us with valuable information to share with local operators. It is also in the interest of the tracks to develop, as satisfied customers are always more likely to return to use the track’s services outside the races.
No fewer than 163 riders have now signed up for the season, even before the snow has fallen. The X30 Master and X30 Senior classes have 43 riders, but the Masters will also be joined by three Heavy or Amateur riders. Among the other classes, the X30 Junior has 32 riders, the X30 Micro has 23 riders and the Mini has 19 riders. You can register for the series via Racekernel.com. The season will start in Kouvola with the official test weekend on 27 April 2024, at the same track where’s the first race event of the year.
The International IAME Nordic Cup will be held in Norway on 12-14 July 2024 at the renewed and beautiful KNA Varna karting circuit. The race has the full support of IAME and the Norwegian Motor Sport Federation and the staff at Varna are very excited to be hosting a great event with good transport links close to the Swedish border. With the race still being run during the holiday season in Northern Europe, there has been a lot of interest from other countries too!
At least the winners of all categories (excluding the X30 Micro and only the best Mini with IAME engines only) will receive a free entry and tyre package to the IWF24 in Valencia, Spain. The exact number of tickets to be won will be announced in good time during the spring. According to the information currently available, you have to drive in a national series to be eligible to enter the competition at all. It is also worth bearing in mind that Oliver Bearman, who has just successfully driven for Ferrari, is also an IWF winner and has never driven in the FIA karting series. The mono-brand classes offer an excellent opportunity to develop towards the top of the motorsport world!
Join the great IAME family! We make the kind of series we want to compete in. The IAME Series Finland organisation has exceptional driving skills and experience behind the wheel and it shows in everything we do. Welcome!
Registration for the series: https://racekernel.com/index.php?page=series&data=iameseriesfinland2024
Registration code: iamewarrior2024
27.4.2024 Kouvola (The official test weekend)
11.-12.5.2024 Kouvola
8.-9.6.2024 Oulu
6.-7.7.2024 Vihti
3-4.8.2024 Lahti
7.-8.9.2024 Alahärmä
12.-14.7.2024 Varna, Norway (IAME Nordic Cup)